< Back

HELVETIN PERHE

KokoTeatterin 2013 vuoden ensimmäinen kantaesitys on Liisa Mustosen käsikirjoittama ja ohjaama Helvetin perhe. Sisarukset ja heidän siippansa jäävät mökkiin jumiin vuosisadan hurjimman myrskyn riehuessa. KokoTeatterissa 22.1.-13.3.2013.

HELVETIN PERHE

Viikonlopun aikana luonnonvoimat räjäyttävät myös tajunnan, ja katsoja pääsee tirkistelemään, miten regressiot, muistot ja fantasiat heiluttavat todellisuutta. Ulkoinen ja sisäinen lähentyvät. Ihminen ja luonto ovat symbioosissa, kuten myös sisarukset ja siipat. Matka kohti erillisyyttä alkaa ja silloin paukkuu, ja lujaa!

Tule kokemaan, näkemään, jakamaan, tuntemaan, tirkistelemään, todistamaan, eheytymään, suuttumaan, loukkaantumaan, iloitsemaan, riemuitsemaan, haltioitumaan…

Helvetin perhe on koominen tragedia, traaginen komedia, trilleri, seikkailu, selviytymistarina – jokainen katsoja kokee sen tavallaan.

Ota riski, tule teatteriin – voit havahtua elämään!


Esitys on KokoTeatterin ja työryhmän yhteistuotanto.


Kritiikeistä:

“…Helvetin perhe jatkaa perhedraaman uudistamista, jota ovat viime vuosina tehneet ennen muuta naisnäytelmäkirjailijat ja -ohjaajat Minna Nurmelin, Paula Salminen ja Milja Sarkola.
Esitys kehrää nykyteatterin assosiaatiokykyä perhedraaman ytimen ympärille. Ihmiskuva syvenee ilman suomalaiskansallista paatosta.
Monessa liemessä keitetyt näyttelijät osaavat näytellä elokuvamaisen tarkasti. He tekevät esityksestä persoonallisen ja syvän, lihallisen ja visuaalisen.
Paluu intiimiin, entistä voimakkaammin läsnä olevaan realismiin näyttämöllä on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa. Helvetin perhe liittyy siihen linjaan luontevasti…”

– Maria Säkö, HS, 24.1.2013

“…Näyttelijänelikko tekee tiivistä ja energistä yhteistyötä. Kontaktit ovat voimakkaita kuin sähköä olisi ilmassa. Tällä kertaa sympaattisin on Erosen hahmo, jossa lapsekkuus yhdistyy holtittomuuteen ja isoon sydämeen. Hahmo on mainio miksaus raivostuttavaa kakaraa ja vastaansanomatonta hurmuria.
Tuomas Fräntin stereofoninen äänimaisema luo esitykseen vahvan tunnelman. Sateen ropina yhdistyy alitajuisiin risahduksiin ja kummitus-soundeihin. Aluksi epäilin jaetun tilan ja kahden katsomon tarkoitusperää. Ratkaisu toimii kuitenkin hyvin ja mahdollistaa esityksen sekä näyttelijöiden seuraamisen eri kulmista. Samalla valot luovat kiinnostavia ristikkäiskuvia, ja otsalamput tehostavat tunnelmaa.
Mustonen on ryhmänsä kanssa luonut vaikuttavan teatterielämyksen, jota jää pohtimaan. Energisyyden ja näennäisen kohelluksen takaa paljastuu väkeviä, alitajuisia teemoja. Sopivan painajaismainen rutistus loppuu onneksi helpotukseen ja leikkiin. Leikkiin, joka voi alkaa jälleen uudestaan.”

– Martti Mäkelä, Skenet -verkkolehti, 23.01.2013