top of page
< Back

VALKOINEN PEURA

KokoTeatteri toimii kumppanina Kajaanin kaupunginteatterille ja Routa Companylle Hanna Kirjavaisen uudessa ohjauksessa Valkoinen peura – uhririitti ikiroudalle. Teos saa ensi-iltansa Kajaanissa 8.10.2016 ja KokoTeatterissa esityksiä nähdään kolme kappaletta 15.-17.12.2016.

VALKOINEN PEURA

Kajaani-Helsinki-Syktyvkar

Valkoinen peura on nykyteatterin keinoja käyttävä lämpimän absurdi esitys kyläyhteisöstä, joka kamppailee elinympäristönsä puolesta. Se pohjautuu löyhästi Erik Blombergin (1952) Lappiin sijoittuvaan, palkittuun elokuvaan. Tarinassa kaunis saamelaisneito muuttuu kirouksen voimasta valkoiseksi peuraksi ja tappaa kaikki häneen rakastuvat miehet. Hanna Kirjavaisen ohjauksessa myytti kirotusta neidosta muuntuu uhrirituaaliksi.

Turhautunut kyläyhteisö jossain päin arktista pohjoista elää alati laajenevien ympäristöongelmien keskellä. Kun muut keinot on käytetty, turvautuvat kyläläiset hatariin perimätietoihin peurahengelle suoritetusta uhririitistä, jolla yritetään lepyttää tuonpuoleiset henget ja paikata luontoyhteyteen tulleita kolhuja.
Esitys on arktisen alueen hauraan ekosysteemin puolustuspuhe, joka tapahtuu paasaamatta, leikkien, armollisella myötätunnolla ja ihmisen idealistiselle kömpelyydelle hymyillen.

Esityksen suomalais-ugrilaiseen kollektiivisen tajunnan pohjavireeseen sekoittuu Pohjois-Komissa 2014 kuvattuja dokumentaarisia videohaastatteluja tavallisten poronhoitajien arjesta.

Valkoinen peura on Kajaanin Kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotanto joka saa ensi-iltansa 8.10.2016 Kajaanissa. Esityksiä on Kajaanissa loka-marraskuussa, Helsingissä joulukuussa 2016 ja Syktyvkarissa Venäjällä Komin tasavallassa tammikuussa 2017.

Valkoinen Peura -hanke tekee yhteistyötä myös helsinkiläisen KokoTeatterin, Syktyvkarin Savinin Akateemisen draamateatterin ja Jäänreunan kansat – suomalais-ugrilaisen kielen ja kulttuurin kehittämishankkeen kanssa.

bottom of page