top of page
< Back

VALMIINA MUISTAMAAN

Sisällissota on traagisin asia, jonka kansa voi kokea. Näytelmä Valmiina muistamaan on sukutarina ja se perustuu näyttelijä Eeva Litmasen Rajakarjalaisen isoäidin Anna Litmasen elämään sodan heitellessä perhettä rajan molemmin puolin. KokoTeatterissa 16.11.2018-30.1.2019.

VALMIINA MUISTAMAAN

Anna ja Taneli Litmasella oli kolme lasta, jotka sota jälkiseurauksineen teki isättömiksi. Huhtikuussa 1918 Tanelilla oli kaksi mahdollisuutta: joko jäädä Suomeen ja tulla teloitetuksi PIRUN PAHANA PUNIKKINA kuten sanonta kuului tai paeta rajan yli Venäjälle. Taneli valitsi Venäjän. Annan elämässä alkoi vuosia kestänyt sekasortoinen, turvaton ja entistä suuremman köyhyyden sävyttämä jakso, johon liittyi usein pelko siitä, että tulee ammutuksi rajaa laittomasti ylittäessä.

Anna kasvatti vuosien aikana kovan ulkokuoren. Toisaalta oliko Annalla selvitäkseen muuta vaihtoehtoa kuin kovettaa itsensä? Tutustumalla Annaan Eeva Litmanen on tehnyt tutustumismatkan matkan myös itseensä ja sukunsa historiaan ja vaikenemiseen.

Näytelmässä nykyajan ja sisällissodan välillä ei ole aukkoa, vaan asiat tapahtuvat rinnakkain ja päällekkäin.
Musiikista vastaavat Jussi Tuurna ja Vilma Timonen ja äänisuunnittelusta Juha Tuisku ja musiikki liikuttaa kohtauksia omalla tasollaan ajassa, paikassa ja tajunnassa.

Esitys kysyy ovatko sisällissodan haavat jo arpeutuneet kylliksi? Ja ennen kaikkea, voiko sama tapahtua uudelleen? Olemmeko valmiit muistamaan?

Esityksen kesto noin 2h (sisältää väliajan)

bottom of page