ARMON ARPAJAISET – VALITUS IHANASTA MAASTA
Armon arpajaiset – valitus ihanasta maasta on KokoTeatterin ensimmäinen esitys, jonka on ohjannut ja koreografioinut Anna Veijalainen. Teos käsitteli fyysisen rakkauden kysymystä Jeesus Nasaretilaisen ja Maria Magdalan välillä. Kantaesitys Pyhäjärvellä nähtiin 31.7.1997.
D.H. Lawrensin novellia Mies joka kuoli mukailema teos Armon arpajaiset on KokoTeatterin ensimmäinen tuotanto vuodelta 1997. Teoksen käsikirjoitus, koreografia ja ohjaus on Anna Veijalaisen käsialaa. Teos tutkii fyysien teatterin keinoin jeesusmyyttiä. Rakenteellisesti esityksessä on kolme Jeesusta ja kolme Mariaa, joiden kautta kuvataan halua, väkivaltaa, läheisyyttä, kuolemaa, rakkautta, intohimoa ja ihmettä. Teatterin ensimmäisenä teoksena se myös tutki näyttämöllisesti sitä keinovalikoimaa, jonka Veijalainen oli kehittänyt opiskeluaikanaan Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella (1992-1997). Yksi teoksen lähtökohdista oli KokoTeatterin manifestin mukaisesti asettaa kaikki tekijät samalle viivalle huolimatta ammattilokeroista. Tanssijat, näyttelijät ja muusikot esiintyivät tasa-arvoisina toimijoina. Tämä ei ollut ollenkaan yleistä armon vuonna 1997.
Yksi teoksen innoittajista oli vastikään ajasta ikuisuuteen siirtyneen Krzysztof Pendereckin Luukaspassio vuodelta 1966. Teoksen musiikkina soi osia tästä teoksesta. Tämä merkittävä puolalainen säveltäjä kuoli 29.3.2020.
Teos valmistui ensi-iltaan Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit festivaaleille tilausteoksena. Tilaajana toimi tuolloinen festivaalijohtaja Alpo Aaltokoski, joka oli myös opintojen ajan Veijalaisen koreografikurssin vt. professori.
Helsingin ensi-ilta ja esitykset olivat Kaapelitehtaalla Zodiakissa. Zodiakin tuotannosta vastasi Raija Ojala.
Tekstinäyte:
“…Pyysin heitä kaikkia palvelemaan minua rakkauden kuolleella ruumiilla, tarjoten heille omaa rakkauteni kuollutta ruumista. Tämä on minun ruumiini, ottakaa ja syökää, kuollut ruumiini. Jos olisin suudellut Juudas rakkaani elävällä rakkaudella, ehkä hän rakasti minua lihassaan eikä olisi silloin suudellut minua kuolemalla. Vasta nyt tiedän mitä on armo. Magdaleena. Kosketus, se on täynnä iloa. Haavani ovat sovitusuhri tästä rakkaudesta. Hänen halunsa on kuin auringonpaiste minun päälläni. Jumalani, miksi sinä kätkit tämän minulta. Kuolema ja intomielinen uhrautuvaisuus, pelkkää tyhjyyttä. Minä katson tätä pelkonsa riisuvaa naista, rohkeampaa kuin minä itse koskaan, lämmintä syliä minun käydä. Hän parantaa minun haavani, jos olen kyllin alaston tähän kosketukseen. Minusta tulee uusi, kuin en olisi vielä syntynytkään. Tälle kalliolle minä haluan rakentaa elämäni. Tämä nainen on minun Mariani, nainen, jota minä rakastan…”